Juho Heikkinen MM-kisamatkalla lokakuussa 2015

30.11.2015

Kuvassa tämän blogi-artikkelin kirjoittaja Juho Heikkinen 

Juho Rimini MM 2015

Matkamme alkoi 18.10 Bolognaan lentämisellä. Ennen kisojen alkua yövyimme ensin kaksi yötä Bolognassa, sitten matkasimme maaseudulle lähemmäs Riminiä Marchen puolelle, josta lopulta saavuimme torstaina Riminille. Kävimme torstaina tapaamassa Suomen joukkueenjohtajaa Sanazia heidän hotellillaan ja sopimassa perjantain kisajuttuja. Sen jälkeen kiertelimme hieman rannalla ja vanhassa kaupungissa. Yövyimme meille jo ennestään tutussa kylässä Longianossa vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä kisapaikasta.

 

Perjantaiaamuna saavuimme kisapaikalle ilmoittautumaan ja fiilistelemään. Kisapaikkana toimi todella suuri messukeskus (Rimini Fiera), jossa vain yhtä kuudestatoista valtavasta hallista käytettiin kisojen pitämiseen. Kahdentoista maissa loppukin ryhmästämme saapui ja otimme yhteiskuvia. Sen jälkeen aloimme valmistautua omiin lajeihimme. Naisten ja juniori tyttöjen soolot olivan ensin, jonka jälkeen minä kävin tanssimassa poikien junnusooloissa. Naisten sooloissa Anni, Amanda ja Sanaz ja junnusooloissa Nella tekivät loistavaa työtä! Sanaz kävi tsemppaamassa minua ennen lavalle menoa, joka oli mahtavaa! Oli huippua päästä taas lavalle kisaamaan muiden kanssa ja ensimmäisen kierroksen tanssi meni odotettua paremmin. Pääsinkin ilokseni toiselle kierrokselle, jolla myöskin onnistuin aika hyvin. Siltä kierrokselta en kuitenkaan jatkoon enää päässyt, mutta olin kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen ja saavutin tavoitteeni :)

 

Kisailujen jälkeen kävelimme Riminin rantabulevardeja Sanazin ja hänen äitinsä kanssa. Lopulta päädyimme muiden joukkuelaisten hotellille, josta lähdimme kaikkien kanssa yhteiselle illalliselle. Illallisesta jäi hyvä mieli ja menimme kaikki tyytyväisinä nukkumaan. Seuraavana päivänä meillä oli vielä luvassa kaikkien maiden yhteinen paraati, jossa esiteltiin kaikki kisan maat, joita olivat esimerkiksi Etelä-Afrikka (satoja kisaajia), Saksa, Iso-Britannia, Puola, Ruotsi, Kanada ja Venäjä. Paraati oli uskomattoman hieno ja kaikki maat tanssivat lavalla yhtä aikaa.

 

Tämän jälkeen oli aika hyvästellä muut, koska meillä oli vielä parin tunnin ajomatka lentokentän lähelle hotelliin. Kiitettyämme kaikkia mahtavasta kisamatkasta ajoimme takaisin Bolognaan josta seuraavana aamuna lensimme jo Helsinkiin ja siitä ajomatkalle Oulua kohti. Valitettavasti emme lentomme vuoksi nähneet vantaalaisen Rascalz NC:n pienryhmää sunnuntaina. Kuitenkin kisamatka oli varmasti kaikkien mielestä todella mukava ja opettava kokemus. Opin paljon uutta tanssista ja siitä, miten paljon liikkeisiin pitää oikeasti laittaa voimaa. Kaiken kaikkiaan matka oli mieleenpainuva kokemus, josta sain paljon uutta ideaa omaan tekemiseen.

 

Takaisin