Moi maailma!

25.10.2015

IMG_20140228_063833Ensimmäinen AKdance-blogi toivottaa Sinut tervetulleeksi AKdancen sivuille. Blogiin ilmestyy epäsäännöllisen säännöllisesti tarinoita tanssista, treenaamisesta, tapahtumista, töistä, harrastuksesta ja elämästä. Blogitekstejä kirjoittavat eri ikäiset ihmiset; tanssijat, asiakkaat, vanhemmat, opettajat, oppilaat, yhteistyökumppait jne…

Syksy on jo kohtuullisen pitkällä ja minun viikoittaisissa rutiineissa tanssisaleissa hiki virtaa kiihtyvällä tahdilla ja Oulun teatterin Addams Familyn kalman haju leijailee lähes joka viikko jouluun asti. Aamuisin kahvi maistuu ja puuro täyttyy marjoista. Päivät ovat vaihtelevia ja ennen kaikkea mielekkäitä!

Marjojen vitamiineja tarvitaankin tän syksyn monipuoliseen kalenteriini, jotta kaikki työ tulee tehtyä pedanttiin tapaani niin että illalla menen nukkumaan oikein hyvillä mielin.

Luin Hesarista jutun taannoin siitä kuinka ihmiset tylsistyvät töissään. Niin, tästä asiasta on monesti kollegojen kanssa puhuttu vuosien varrella. Vielä iltapäivällä juuri ennen tanssiopetusten alkua on täysin vetämätön ja haluton fiilis, eikä kiinnosta kiviäkään. Yleensä soitan yhtä tuskaiselle pitkäaikaiselle kollegalleni tuskaisen puhelun, ja tuska on näin jaettu ja johan helpotti meitä molempia. :D

Itselläni on onnekseni aina ollut niin, että kun jengi saapuu käytäville lojumaan ja odottamaan pääsyä tanssimaan niin sytyn siitä, että nuo tyypit pitää saada innostuun – haaste siis! Viimeistään siinä vaiheessa kun kaapeista basso kajahtaa, niin oon jo tilanteen päällä.

Lots of fun together! @spin_ia @annmarywindyTanssiopettaminen on varmasti monen eri ikäisen tanssin aktiiviharrastajan unelmaduuni. Se ei koskaan kuitenkaan ollut minun unelmaa. Kaikki kuitenkin oikeasti lähti siitä, että lavalla esiintyessä on kaikkein siisteintä ja tunsin siellä itseni kokonaiseksi. Ja lavalla olen saanut ollakin, mutta opetustyö vähensi esiintymistä radikaalisti jossain vaiheessa, se ei vain ollut aina mahdollista, koska minun odotettiin olevan jakamassa osaamistani salissa, ei nauttimassa itse osaamisestani keikoilla.

Ajauduin siis tavallaan vahingossa peilin eteen ohjaamaan viikottain ja sitten jo päivittäin ja jotenkin paluuta ei ollut. Hih, näin kun sen kirjoittaa näytölle niin tuntuu hurjalta. Tässä on 22 vuotta eri tanssisaleissa ympäri Suomea laskettu kahdeksaan, välillä innoissaan ja välillä ihan lopussa, ja kaikkea siltä väliltä. Ja se kaikki kuuluu elämään. Työ on työtä kaikkinensa ja kun tylsistyttää ja väsyttää, niin on vain keskitettävä ajatuksensa hyviin juttuihin.

Minä mietin vuosia, että miten saisin tämän koko kuvion nimeltä työelämä sellaiseksi, että se olisi mielekästä joka päivä. Miten sen voisi muodostaa sellaiseksi, ettei aina tuntisi jotain puuttuvan… että saisi tehdä kaikkea mitä osaa, haluaa ja oppii siinä tehdessä lisää. 2011 mielessä alkoi syntyä pikkuhiljaa ajatus, että jonkin ison on muututtava, jotta voi syntyä jotain sellaista mikä synnyttäisi MINUN työelämääni mielekkyyttä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Nyt, juuri tällä hetkellä tilanne on lähes optimaalinen. Saan olla mukana eri projekteissa, saan opettaa tanssia, saan koreografioida, saan esiintyä, saan laulaa, saan tanssia, saan innostaa, saan tukea, saan ihmiset näkemään itsessään mahdollisuuksia ja uskomaan itseensä, saan järjestää kursseja, saan matkustaa, saan tehdä kansainvälistä yhteistyötä, saan olla mukana kehittämässä tanssiasioita valtakunnallisesti, saan tehdä yhteistyötä eri tanssilajien ammattilaisten kanssa, saan tehdä töitä teatterissa… Lista on nyt pitkä. Kun nautin siitä itse, nauttivat asiakkaani, työkaverini ja yhteistyökumppanitkin.

Olen rakentanut työelämästäni mielekästä ja oman näköistä – minun näköistä! Minua ei haittaa omituiset palkkapäivät; puroista syntyy joki ja joki johtaa mereen. ;) Minua ei haittaa epäsäännölliset työajat; saan tilaa omalle ajalle ja erakoidun omiin maailmoihin, kun muut ovat töissä, saan hyvän syyn olla osallistumatta esim. viikonlopun rientoihin, koska on sunnuntaiaamuna töitä jne jne… :D

_MG_8223Ennen kaikkea saan edelleen tehdä töitä kehoni kanssa, joka on kaikista kolhuista, koettelemuksista ja koetuista haasteista huolimatta kovin vahva ja terve tänä päivänä. Enkä ihan oikeasti usko olevani 36-vuotias! Ennemminkin kehoni on öpaut 24-vuotias lämmittelyjen jälkeen ja näytän 18-vuotiaalta. Mielihän on kuin nuorella tytöllä! ;)

Moni työkaveri on vuosien varrella miettinyt kuinka ”jaksan” tai viitsin aina lämmitellä ennen pientäkin keikkaa takahuoneissa tai ravintoloiden keittöiden nurkissa niin intensiivisesti tai aprikoinut, että onko minun pakko käydä vapaalla ollessa lenkillä, salilla tai uimassa, kun muutenkin työn puolesta liikun niin paljon. No tuota.. ON! Tietenkin. Koska treenaan ja pidän huolta itsestäni juuri siksi, että pystyn tekemään työni 100% teholla ja vähän enemmänkin.

Musiikki inspiroi minua enemmän kuin mikään muu. Siksi jaksan aina. Jos ei kivaa biisiä löydy niin lauleskelen, koska minulla mikään muu ei hoida sisintä enemmän kun hyräileminen, laulaminen – se, kun ääni resonoi minun kehossa. Silloinkin, kun kroppa petti ja kiroilin OYSin osastolla, kun MM-kisat olis ollu tulossa – silloinkin turvauduin musiikin voimaan.

Minulle hyviä ja ykkösjuttuja, jotka pitävät minut inspiroituneena, innostuneena ja hymyilevänä ovat olleet muusikkoystäväni, jotka ovat pitäneet minut hengissä, elossa ja innoissaan omalla työllään, omalla musiikillaan. On ollut lahja saada erikoisaikoihin vuorokaudesta milloin julkaisematonta ja masteroimatonta musaa sähköpostiin ja milloin 30 vuotta vanhaa musaa messengeriin linkkeinä you tuben maailmaan. Toisessa kohtaa käyn innostunutta huutomellakkaa puhelimessa laulajaystävieni kanssa X Factor UK:n osallistujista ja mietimme mikä tässä liikutti ja mikä ei; vaikka taito oli huikeaa niin karisma ei ehkä riittänyt, oliko kappale-valinta väärä ja miksi, toimiko valot ja sovitus jne… Esiintymistä valmentaessani ja sekä pieniä että suuria kokonaisuuksia suunnitellessa ja koreografioidessa omille asiakkailleni, koen siitä olevan hyötyä, että tarkkailen laaja-alaisesti eri aloja ja napsin mm. musiikkiesityksistä, teatterista ja televisiosta muitakin juttuja kuin vain tanssiin liittyen.

Ennen kaikkea musa liikuttaa minun sisintäni. Itkettää, naurattaa, oksettaa, pyörryttää, kikatuttaa, vie muistoihin ja herättää toiveikkuutta – se kaikki liikuttaa juuri minua. tunteet, jotka syntyvät rytmeistä ja harmonioista sekä lyriikoista. Ei se mitään rakettitiedettä ole se tanssi, musiikki, mieli – tai elämä yleensäkään. Music, motion, mind – missä järjestyksessä tahansa – it´s life. Ihan tavallista ja ihan normaalia.

Tätä kirjoittaessa kuuntelin Tuomas Kauhasen EP:n läpi useammin kuin kerran. Oikein hyvää musaa. Kuuntele säkin.

Aurinkoisia päiviä jengi!

Peace and love to the world! Make it your own!

Lämmöllä,
Annamari

Takaisin